Tiedättekö mitä teen? Istun tietokoneen äärellä kello 2.32 aamuyöllä ja selaan 4 välilehdessä lastenvaunuja, turvaistuimia, sadesuojia, hyttysverkkoja, makuupusseja ym, ym... Ja tiedättekö mitä? Ei meillä ole edes vauvaa, ei edes tulossa vielä. Miten paljon voi ihminen haluta jotakin. Onko tämä nyt se biologinen kello, vaiko olenko jotenkin vinksahtanut? Eikö niitä vaunuja kuuluisi selata vasta sitten, kun on se vauva, tai lähinnä sitten, kun se vauva on tulossa? Osaako joku vastata? Anyone?

Paleltaa kovasti ja meinaa tulla itku, kun niin kovasti tahdon. Aamulla tulikin, tosin eri syystä. Oli nassu turvoksissa kuin turnipsi yöllisestä hampaiden narskuttelemisesta. Vähän vähempikin riittäisi.

Tuijotan ruutua ja ryven itsesäälissä. Tai ei se sitä ole, se on jotakin ihan muuta. Se on se tahto, niin vietävän voimakas tahto. Miksi minä en saa jo kertoa minne meidän vauva tänään pulautti, oliko rakeista vai sileää, tai kenen päälle se nyt kakkasi? Tai että se oppi kävelemään, puhumaan ja kaivelemaan äitien lelukaappia ja luuli dildoa kuolleeksi hattivatiksi... Miksen minä saa mennä laulamaan vauvantuoksuiselle vauvalle tuutulaulua tai herätä sen kanssa, kun se yöllä huutaa puhkeavia hampaitaan tai kiljuu koliikkiaan. Miksen minä saa ostaa niitä maailman hienoimpia yhdistelmävaunuja, sadesuojaa, hyttysverkkoa ja turvakaukaloa Ebaysta, vaikka minä tahdon??? Minä tahdon!!! Miksemme me saa jo puhua vakavasti nimestä äitien ja isien kesken. Miksei kukaan (muu kuin Turre) roiku Mooriksen hännässä ja revi Nuuhkaa korvasta?

Miksei kukaan kutsu minua äidiksi?

-Vaakku, viettiensä orja?